Devotees

Tavallisesti Nine Lives aiheuttaa x-riskien sijaan kurjuutta, minkä vuoksi meidän tarvitsee puuttua heidän toimintaansa vain harvoin. Pidämme heitä kuitenkin tarkasti silmällä, sillä ajoittain heidän haltuunsa valuu arkaluonteisia egoja, jotka eivät saa päästä levitykseen.
Radikaalimpien proxyjen mielestä Nine Livesin on jopa arvokasta, sillä he levittävät egoja – ja siten transihmiskuntaa – ympäri aurinkokuntaa, ja näin parantavat kollektiivista selviytymismahdollisuuttamme.

Tällä kertaa pelkäämme kuitenkin, että käsissämme on jotain suurempaa kuin parin tyrineen agentin egot.

Legbaan soluttautunut vasikkamme on raportoinut, että Nine Lives on saanut haltuunsa uudenlaista psykokirurgia-tekniikkaa. Jotain niin nopeaa ja tehokasta, että sen kyky muuttaa uhrin käyttäytymistä selättää jopa exsurgent-viruksen. On sanomattakin selvää, ettei meillä ole varaa päästää digitaalista exsurgent-infektiota – tai mitä tahansa järjestöllä onkaan käsissään – leviämään heidän kaikenkattavaa ja piilotettua tietoverkkoaan pitkin koko aurinkokuntaan.

Tehtävänantonne on yksinkertainen:
Etsikää infiltraattorimme Amaru Timoti ja kuulkaa, mitä hänellä on sanottavana.
Tutkikaa, mikä on saanut järjestön käyttäytymään niin kummallisesti. Voitte raportoida löydöistänne mukaanne annettavalla QE-kommunikaattorilla.
Eliminoikaa kaikki löytämänne riskit.

Nine Lives-eksperttimme Proxy Pyrrhos on järjestänyt teille sukkulan sekä peitetarinan, joilla pääsette Legballe. Hän myös toimii koordinaattorinanne tehtävän aikana.

Vaihteeksi taas valmisseikkailu. Tämän jälkeen kuljetamme taas metaplottia, ja haluan vetää tämän tehtävän ennen kuin se käy mahdottomaksi.

Devotees

Eclipse Phase: Operation Firewall Taleksi